Fysiikkavalmennus ja personal training

Ensimmäistä kertaa HE FYSIOSSA?

Haluan apua asiantuntijan tai palvelun valitsemisessa >>

Olen aiemmin käyttänyt HE FYSION palveluita

Haluan siirtyä suoraan ajanvaraukseen >>

HE FYSIO PERFORMANCE

Ravinto-osiossa lisätään omaan päivittäiseen toimintaan hyviä asioita.

Osion aikana käydään läpi ravitsemukseen liittyvät perusasiat, luodaan optimaalinen

ruokailurytmi ja opitaan tärkeitä asioita mm. rasvoista ja eri

makeutusaineista.

Ravinto-osion tärkeimpiä tavoitteita on oppia syömään siten, että kehomme ja mielemme saa riittävästi energiaa. Samalla keskitytään tulemaan tietoisemmiksi siitä

millaisia valintoja me ruuan suhteen yleisesti teemme.

PERSONAL TRAINING

Tässä vaiheessa haastetta on meillä kaikilla energiatasot jo sillä tasolla, että

ajatus liikkumisesta ei herätä enää niin negatiivisia tunteita.

Tämän osion aikana lisätään päivittäistä aktiivisuutta ja tehdään treenejä, joiden

kautta saadaan myös hiki virtaamaan. Osion aikana opitaan mm. se millaisella liikunnalla on meille terveydellistä hyötyä ja millaisella taas parannetaan kuntoa ja suorituskykyä.

Lähde liikkeelle turvallisesti ja tehokkaasti

Varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään yhdessä läpi tämän hetkinen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi. Konsultaation päätteeksi saat suosituksen siitä miten sinun kannattaa lähteä liikkeelle.

Jos taas tiedät itsellesi parhaan palvelun, siirry suoraan ajanvaraukseen:

VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO

Etäkonsultaation aikana käymme läpi tämän hetkisen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi.

Konsultaation päätteeksi saat suosituksen hoitojakson tai valmennuksen (fysiikkavalmennus/personal training) aloituksesta. Samalla voimme varata sinulle jo ensimmäisen ajan.


Ajankohtaista

Miltä aamun ensimmäiset askeleet tuntuvat?

Jos ensimmäisillä askeleilla aamulla tunnet jaloissa terävää kipua, on mahdollista että kärsit plantaarifaskiiitista.

Hieronnan terveyshyödyt

Hieronta on jotain aivan muuta kuin vain hetki rentoutumiselle.


Itse asiassa, ihmiskehon luonnolliset aistit hakevat hieronnasta apua erittäin usein.

Tämän vuoksi sinä automaattisesti hierot kipeitä lihaksiasi tai jäykkiä hartioita ja niskaa.

Voiko yksi liike korjata kaiken?

Miltä kuulostaa seuraava väittämä:


"Jos et tee kahvakuulaheilautusta säännöllisesti, niin olet tuomittu ikuisesti ylipainoiseksi, jäykäksi ja heikoksi!"


Aika tehokas väittämä ainakin meikäläisen mielestä...

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme asiakkaamme pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta he voivat keskittyä siihen, mitä eniten rakastavat.