Fysiikkavalmennus ja personal training

Ensimmäistä kertaa HE FYSIOSSA?

Haluan apua asiantuntijan tai palvelun valitsemisessa >>

Olen aiemmin käyttänyt HE FYSION palveluita

Haluan siirtyä suoraan ajanvaraukseen >>

HE FYSIO PERFORMANCE

Ravinto-osiossa lisätään omaan päivittäiseen toimintaan hyviä asioita.

Osion aikana käydään läpi ravitsemukseen liittyvät perusasiat, luodaan optimaalinen

ruokailurytmi ja opitaan tärkeitä asioita mm. rasvoista ja eri

makeutusaineista.

Ravinto-osion tärkeimpiä tavoitteita on oppia syömään siten, että kehomme ja mielemme saa riittävästi energiaa. Samalla keskitytään tulemaan tietoisemmiksi siitä

millaisia valintoja me ruuan suhteen yleisesti teemme.

PERSONAL TRAINING

Tässä vaiheessa haastetta on meillä kaikilla energiatasot jo sillä tasolla, että

ajatus liikkumisesta ei herätä enää niin negatiivisia tunteita.

Tämän osion aikana lisätään päivittäistä aktiivisuutta ja tehdään treenejä, joiden

kautta saadaan myös hiki virtaamaan. Osion aikana opitaan mm. se millaisella liikunnalla on meille terveydellistä hyötyä ja millaisella taas parannetaan kuntoa ja suorituskykyä.

Lähde liikkeelle turvallisesti ja tehokkaasti

Varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään yhdessä läpi tämän hetkinen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi. Konsultaation päätteeksi saat suosituksen siitä miten sinun kannattaa lähteä liikkeelle.

Jos taas tiedät itsellesi parhaan palvelun, siirry suoraan ajanvaraukseen:

VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO

Etäkonsultaation aikana käymme läpi tämän hetkisen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi.

Konsultaation päätteeksi saat suosituksen hoitojakson tai valmennuksen (fysiikkavalmennus/personal training) aloituksesta. Samalla voimme varata sinulle jo ensimmäisen ajan.


Ajankohtaista

Niskajumit, ergonomia ja tuloksia tuova kuntoutus

Meistä suomalaisista valtavan suuri osa viettää suurimman osan työpäivästään tietokoneen ääressä. Sama väline vie yhä isomman osan myös meidän vapaa-ajastamme.


Perinteisen pöytäkoneen sijaan on tullut sylissä pidettävät läppärit ja padit, jotka saavat käyttäjänsä kohdistamaan katseen alas syliin ja roikottamaan päätä. Niskan ja kaulan lihakset ja nivelsiteet joutuvat silloin ylitöihin - pää on keholle nimittäin tällaisessa asennossa yllättävän raskas kannateltava!

3 toimivaa tapaa hyvinvointiedun käytölle

Liikunta- ja hyvinvointietujen saldot ovat jälleen päivittyneet. Tässä kolme toimivaa tapaa hyvinvointiedun käyttämiselle:


  1. Kun tiedät, että käyt vuoden aikana säännöllisesti hieronnassa tai kuntoutuksessa, voit maksaa käytössäsi olevalla hyvinvointiedulla aina yksittäisen käynnin kerrallaan


Jatkuu täällä...

Miten jäykät ja heikot lonkankoukistajat aiheuttivat alaselän krampin?

Ja miten ortopedinen osteopaatti pelasti perhereissun Linnanmäelle!


Muutama vuosi sitten eräs nelikymppinen mies oli oikein tohkeissaan voimaharjoittelusta. Vaikka hän ymmärsi liikkuvuusharjoittelunkin päälle, se oli nyt kuitenkin ruvennut jäämään vähemmälle. Kuntoilun lisäksi piti käydä töissäkin ja siellä tuli istuttua tietokoneen ääressä oikein urakalla. Pitkiä päiviä.

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme asiakkaamme pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta he voivat keskittyä siihen, mitä eniten rakastavat.