Hengitysohjaus on tarjolla Vallilan ja Kampin toimipisteissä
Erikoisosaaminen
Koulutus
Lisäkoulutuksia
Työskennellyt
Meillä kaikilla on suuri kapasiteetti käyttämätöntä sisäistä voimaa ja energiaa. Jokaisella on myös kyky hallita ajatuksiaan ja tunteitaan ja muuttaa omaa fysiologiaansa.
Tehtäväni on auttaa sinua oivaltamaan tämä ja hyödyntämään sisäisiä kykyjäsi paranemiseen, eheytymiseen ja hyvinvointiin.
Tavoitteeni on auttaa sinut tilanteeseen, missä olet riippumaton minusta ja muiden ihmisten ja ympäristön vaikutuksista.
Kun oppii tarkkailemaan omaa sisäistä maailmaa ja ohjaamaan sitä tietoisesti, oppii mm. muuttamaan omaa fysiologiaa ja vahvistamaan immuunijärjestelmän toimintaa. Lisääntyneen tietoisuuden avulla aukeaa sisäinen ja sitä kautta ulkoinen maailma aivan uudella tavalla. Maailma, missä kiire, stressi, kipu ja huoli saavat mahdollisuuden poistua jopa lopullisesti.
Urheilijan ammattilaisuran jälkeen olen työskennellyt terveydenhuollon ammattilaisena viidentoista vuoden ajan ja valmentanut, ohjannut ja opettanut maajoukkuetason urheilijoita, liikunnan harrastajia, yritysjohtajia, työläisiä, vanhempia, laulajia, näyttelijöitä, terveydenhuollon ammattilaisille jne. Suomen lisäksi olen työskennellyt eri puolilla maailmaa.
Tänä aikana olen auttanut asiakkaitani kuntoutumaan vammoista, rauhoittumaan, rentoutumaan, hallitsemaan stressiä, parantamaan terveyttään, irrottautumaan ärtymyksestä, luomaan uusia positiivisia ajatusmalleja, tehostamaan urheilusuoritustaan, palautumaan fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta, pääsemään irti peloista, löytämään energiaa masennuksen keskellä, pääsemään eroon kuorsauksesta, purkamaan sisäisiä traumoja, selvittämään ja ratkaisemaan syitä hengitysperäisiin vaivoihin, pääsemään eroon kroonisista kivuista sekä löytämään uudella tavalla kehon ja mielen yhteyden.
Tarjoan useita erilaisia palveluita vastaanotollani ja yhdistelen osaamistani tarpeen vaatiessa. Omassa elämässäni ja ohjauksissani suurimman muutoksen on saanut aikaan hengityksen oppiminen ja opettaminen.
Työskentely oman kehon, hengityksen ja mielen alueilla on jatkuvasti osana elämääni. Opetan, ohjaan ja hoidan suurelta osin oman kokemukseni pohjalta.
Tervetuloa hoitoon ja oppimaan taitoja, joilla voit hallita ja muuttaa elämääsi.
Tomi
Alla Tomi Räisäsen asiakkaiden antamia palautteita. Lue rauhassa läpi ja mieti millaisen palautteen haluaisit ehkä itse tulevaisuudessa jättää!
VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO
Etäkonsultaation aikana käymme läpi tämän hetkisen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi.
Konsultaation päätteeksi saat suosituksen hoitojakson tai valmennuksen (fysiikkavalmennus/personal training) aloituksesta. Samalla voimme varata sinulle jo ensimmäisen ajan.
Palautuminen ja kehittyminen - Nämä oman hyvinvoinnin kannalta tärkeät elementit pääsevät meiltä kaikilta yksinkertaisesti unohtumaan liian usein.
Me joko liikutaan liian paljon tai liian vähän. Nukutaan liian vähän tai liian paljon. Syömme liian paljon tai liian vähän. Rasitamme mieltämme liian paljon tai liian vähän. Teemme liikaa epämiellyttäviä asioita tai elämme koko ajan mukavuusalueen sisällä.
Tämä kirjoitus sai innoituksensa Iltalehden artikkelista, jossa esiteltiin Järvenpään Citymarketin lihaosastolla myynnissä olevaa Kobe-härän jauhelihaa. Jauhelihaa jonka kilohinta oli 400€/kilo.
Saatat ihmetellä miten jauhelihan kilohinta liittyy ihmisen hyvinvointiin? Lue eteenpäin ja ymmärrät kyllä miksi tämän tekstin halusin kirjoittaa...
Kävin tapaamassa Arto Pesolaa Jyväskylässä muutama vuosi sitten tehdessäni Mistä 30 miljardia? -projektia (työpahoinvoinnin vuositasolla aiheuttama kustannus, nykyään kuulemma jo jopa yli 40 miljardia).
Pesolan mukaan istumatyöntekijät ovat passiivisena jopa 90 prosenttia työajasta, eli yhtä paljon kuin häkissä pidettävät apinat.
HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme asiakkaamme pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta he voivat keskittyä siihen, mitä eniten rakastavat.