NOOMI MATTILA VAHVISTAMAAN HE FYSION KASVAVAA TIIMIÄ

Iloksemme saamme ilmoittaa, että HE FYSION ammattilaisten tiimi on kasvanut jälleen yhdellä loistavalla hierojalla, kun Noomi Mattila aloitti tänään maanantaina meillä hierojana.

Noomi on erittäin ammattitaitoinen urheiluhieroja ja personal trainer. Hän on valmistunut urheiluhierojaksi Kuortaneen Urheiluopistolta vuonna 2021, jolloin hän suoritti myös personal trainerin opinnot.


Noomi on erittäin kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, erityisesti siitä miten suuria vaikutuksia liikunnalla sekä hieronnalla voidaan saada aikaan.


Noomilla itsellään on monipuolinen liikuntatausta, johon kuuluu yleisurheilua ja ratsastusta. Tällä hetkellä hän harrastaa erityisesti kuntosaliharjoittelua.


Jos etsit itsellesi kunnon hierojaa tai henkilökohtaista valmennusta, on Noomi erittäin suositeltava valinta. Hän auttaa sinua saavuttamaan henkilökohtaiset tavoitteesi ja antaa sinulle mahdollisuuden voida paremmin.

Pääset Noomille hierontaan Kampin ja Vallilan toimipisteillä.

Tarkemmat ohjeet ajan varaamiseksi löydät alta.

NÄIN VARAAT AJAN NOOMILLE

Noomi ottaa vastaan HE FYSION Kampin ja Vallilan toimipisteissä (Vallilan piste vain OP:n pääkonttorissa työskenteleville).

Pääset alla olevien painikkeiden kautta suoraan molempien toimipisteiden ajanvaraukseen. Valitset toimipisteen jälkeen Hieronnat ja löydät Noomin palveluntarjoajien joukosta.

Jos et vielä tiedä mikä palvelu on sinulle sopivin, voit myös varata ajan maksuttomaan etäkonsultaatioon. Näin varmistat, että saat heti itsellesi parhaan mahdollisen avun!

VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO

VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO

Etäkonsultaation aikana käymme läpi tämän hetkisen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi.

Konsultaation päätteeksi saat suosituksen hoitojakson tai valmennuksen (fysiikkavalmennus/personal training) aloituksesta. Samalla voimme varata sinulle jo ensimmäisen ajan.

*Vallilan toimipiste vain OP:n pääkonttorin talossa työskenteleville

Ajankohtaista

Asiakastarina - Asianajotoimisto White & Case

Asianajotoimisto White & Caselle on aina ollut tärkeää pitää huolta työntekijöiden hyvinvoinnista. Ymmärrämme, että vaativat työtehtävät voivat aiheuttaa stressiä ja jännitystä, ja haluamme tarjota heille parasta mahdollista tukea. Siksi päätimme lähteä etsimään hierontapalveluita, jotka voisivat auttaa työntekijöitämme rentoutumaan ja jaksamaan paremmin.

Ylämäkijuoksu

Juoksutekniikasta puhutaan paljon. Liian harvoin siinä keskustelussa on ylämäkijuoksu mukana. Tässä artikkelissa käydään tiivisti läpi ylämäkijuoksun tekniikan perusasiat.

Selkäviikko - Joka kolmas suomalainen kärsii selkävaivoista kuukausittain!

HE FYSION ensimmäistä selkäviikkoa vietetään 18.-25.9.


Joka kolmas suomalainen työikäinen kärsii selkävaivoista kuukausittain. Selkävaivat koskettavat siis käytännössä säännöllisesti jopa noin 900 000 suomalaista. HE FYSION asiakasrekisterissä on vähän yli 15 000 ihmistä, joten lyhyellä matematiikalla laskettuna selkävaivat koskettavat jopa 5 000 meidän asiakasta.


Tässä on aika monta hyvää syytä selkäviikon toteuttamiselle! Tutustu viikon sisältöön ja hyödynnä loistavat tarjoukset!

Avainsanat

hieronta, hieronta helsinki, urheiluhieronta, raskausajan hieronta, klassinen hieronta, hieronta hakaniemi, hieronta kamppi, hieronta kallio, hieroja, urheiluhieroja, hierontalahjakortti, raskaushieronta, urheiluhieronta helsinki, koulutettu hieroja, opiskelijahieronta, raskaus hieronta, hieronta raskaus, jalkojen hieronta, helsinki hieronta, niska hartia hieronta, hieronta hinnasto, kokovartalohieronta, jalkahieronta helsinki, hieronta lahjakortti, hieronta töölö, rentouttava hieronta, raskaushieronta helsinki, hieronta raskaus aikana, raskaus ja hieronta. hieronta hinta, hierontalahjakortti helsinki, hieronta lahjakortti helsinki, epassi hieronta,, hieronta tarjous, hierojat, hierojakoulu ajanvaraus, hierontapalvelu, klassinen hieronta helsinki, alaselän hieronta raskaus, hieronta suomalainen, epassi hieroja, hieronta munkkiniemi, osteopaattinen hieronta, lahjakortti hierontaan, jalkahieronta raskaus, hieronta raskausaikana, hierojat helsinki, hieronta vallila, hieronta ruoholahti, hieronta tänään, hierojamme, kallio hieronta, hieronta ajanvaraus, hieronta epassi, hieronnat, hyvä hieroja helsinki, epassi hieronta helsinki, hieronta ja raskaus, raskausajan hieronta helsinki, hierontapalvelut töölö, mieshieroja helsinki, mitä on urheiluhieronta, hyvinvointi hieronta, hieronta helsinki keskusta, paras hieronta helsinki, kamppi hieronta, hieroja helsinki kalevankatu, helsinki urheiluhieronta, hieronta raskauden aikana, akupunktio hieronta, hierojalle, helsingin hierojat, urheiluhieronta vai klassinen, hierojanne, klassinen hieronta vai urheiluhieronta, urheilu hieronta, hieroja helsinki sturenkatu, varaa hieronta, kokovartalohieronta hinta, hierontaotteet, edullinen hieronta helsinki, raskaana olevan, hieronta, hieronta fysioterapia, hieroja epassi, hieronta meilahti, hieronta tarjous helsinki, hieronnat helsinki, niskahieronta helsinki, urheiluhieronta kamppi, hieronta kotikäynti hinta, hieronta hämeentie, he fysio hakaniemi, hieronta sörnäinen, hieroja helsinki runeberginkatu, fysio hieronta, klassinen vai urheiluhieroja, hieroja helsinki helsinki, hieronta rentouttava, hieronta helsinki epassi, kunnon hieronta, vallila hieronta, urheilu vai klassinen hieronta, hierojia, hieronta helsinki lahjakortti, palauttava hieronta, naishieroja helsinki, hierontahelsinki, hieronta urheilu, hieronta ilman ajanvarausta, hieronta liikunta, hieroja helsinki hämeentie, urheiluhieronta lahjakortti, hieronta pääkaupunkiseutu, hierontoja, lahjakortti hieronta helsinki, halpa hieronta helsinki, hieroja helsinki töölö, hierontaan, raskaus jalkahieronta, hieroja hinnat, hyvä urheiluhieroja helsinki, urheiluhieroja kallio. hartia hieronta, hierontatarjous, lahjakortti hierojalle, hefysio kamppi, sörnäinen hieronta, raskaana hierojalle, urheiluhieronta vai klassinen hieronta, urheiluhieronta hinta, opiskelijahierontaa helsinki, helsinki hieronta lahjakortti, kamppi hieroja, hieronta tänään helsinki, perinteinen hieronta, hieronta helsinki kallio, hieronta helsinki kamppi, hieronta helsinki tarjous, mitä on klassinen, hieronta, hieronta helsingin keskusta, klassista hierontaa, koulutettu hieroja helsinki, helsingin urheiluhieroja, rentouttavaa hierontaa, hierontapalvelut helsinki, hieronta kotikäynti helsinki, koko hieronta, paras urheiluhieroja helsinki, hieronta helsingissä, hakaniemi hieronta, hierontalahjakortit, stressi hieronta, helsingin urheiluhieronta kamppi, hierojalle raskaana, kampin urheiluhieronta, kallio hieroja, hartiahieronta helsinki, raskaus hieronta kokemuksia, kampin hieronta, urheiluhieronta vallila, hieroja helsinki ajanvaraus, kamppi urheiluhieronta, niska hartia, hieronta hinta, urheiluhieroja helsinki töölö, hieronta kallio helsinki, hierojia helsinki, yksityinen hieroja, hefysio hakaniemi, hierontojen hinnat, hieronta hinta helsinki, raskausajan hieronta kokemuksia, hyvät hierojat, hieronta stressi

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.