Mihin ihmiset katoavat kuntosaleilta helmikuussa?

Uuden vuoden alussa moni meistä asettaa itselleen tavoitteita terveellisemmän ja aktiivisemman elämän suhteen.

Lupaukset liittyvät usein liikunnan lisäämiseen, terveellisempään ravintoon ja monilla myös esimerkiksi tipattoman tammikuun viettämiseen. Kuitenkin tuttua on, että monien näiden tavoitteiden toteutus jää lyhytkestoiseksi ja vanhat arjen kiireet ja rutiinit ottavat taas vallan.

Joka vuosi ihmiset kysyvät itseltään, että miten pystyisin tekemään näistä lupauksista kestävämpiä ja muuttaa ne kiinteäksi osaksi omaa joka päiväistä tekemistä?

Joka vuosi helmikuu näyttää kuntosaleilla kuitenkin täysin erilaiselta kuin tammikuu.

Mihin nämä ihmiset katoavat? Ja miten tämä katoaminen voitaisiin estää?

Yksi ratkaiseva tekijä tässä on palkitseminen. Usein uusien tapojen juurruttaminen vie aikaa, ja muutokset saattavat tuntua hitailta tai huomaamattomilta. Siksi on tärkeää luoda itselleen välittömiä ja motivoivia palkintoja matkan varrelle.

Otetaan ensimmäinen esimerkki. Olet asettanut itsellesi tavoitteen käydä kuntosalilla säännöllisesti. Salilla käymisestä tulee hyvä fiilis, mutta kuten kaikki tiedämme, peilissä muutokset alkavat näkyä tuskallisen hitaasti.

Salilla käymisestä saatava palkinto, ei välttämättä riitä pitämään motivaatiotasi riittävän korkealla ja kuntoiluintosi alkaa pian lopahtamaan.

Mitä jos toimisit tällä kertaa näin? Päätä, että joka kerta kun saavutat tietyn liikuntatavoitteen (kolme treeniä viikossa, päivittäisten pienten aktiviteettien tekeminen kahden viikon ajan putkeen), palkitset itsesi kunnollisella 60 min. hieronnalla. Aina kun asettamasi tavoite täyttyy, käyt varaamassa itsellesi ajan. Mieli ja kroppa kiittävät ja systemaattisesta liikkumisesta on aiempaa selkeästi helpompi pitää kiinni.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla terveellisen ruokavalion ylläpitäminen. Sen sijaan, että kiduttaisit itseäsi pelkällä salaatin ja kasvisten syömisellä hakien nopeita muutoksia puntarin lukemassa, asettaisit itsellesi järkevämpiä ruokailuun liittyviä tavoitteita. Salaattipainotteinen lounas neljä kertaa viikossa kahden viikon ajan ja jälleen voit palkita itsesi jollain sellaisella mikä saa innostuksesi heräämään ja mielihyvähormoonisi jylläämään. Se voi edelleen olla se pitkä hieronta tai vaikkapa illallinen ystävän kanssa tai elokuvissa käyminen.

Näin toimien huomaat viikkojen ja pian kuukausien kuluvan ja liikunnallisempi arki ja terveellisempi syöminen on kuin hiipinyt osaksi sinua. Sinusta on tullut ihminen, joka tekee päivittäin enemmän omaa hyvinvointia tukevia päätöksiä, kuin terveyttä rappeuttavia.

Käytä hierontaa strategisesti pysyvän elämäntapamuutoksen apuna

Hanki itsellesi 5x60min. hierontaa sisältävä sarjakortti ja aseta omat tavoitteesi, joiden saavuttamisen jälkeen käyt aina kunnon hieronnassa.

Näin pidät hyvän momentumin käynnissä pitkään!

HIERONTASARJAKORTTI 5x60min.

250€

(norm. 300€)

Kun käyt hieronnassa esimerkiksi kolmen viikon välein, tuo tämä kortti sinulle lisää motivaatiota pitkälle kesään asti!

SÄÄSTÄ 10€/HIERONTA

Ajankohtaista

Tarina HE FYSION taustalta - NÄIN URHEILUHIERONTA MULLISTI OMAN ELÄMÄNI YLI 30 VUOTTA SITTEN

Tutustuin itse ensimmäisen kerran kunnolliseen urheiluhierontaan lukioaikoina, kun harrastin aktiivisesti yleisurheilua SM-tasolla.


Olin lukion ekalle mennessä kärsinyt runsaan vuoden ajan takareisiongelmista. En pystynyt juoksemaan täysillä 20 metriä pidempään ilman, että oikea takareisi ei olisi revähtänyt. Tuolloin en tajunnut mistä tämä voi johtua. Treeneistä ei tullut yhtään mitään...

Nuoren urheilijan selkärangan rasitusmurtuma - Miten syntyy? Miten kuntoutetaan? Miten ennaltaehkäistään?

Tänä päivänä urheiluseuroissa liikunnan ja kilpaurheilun osuus kasvaa ja samanaikaisesti

nuorten vapaa-ajan liikkuminen ja liikunnan kokonaismäärät vähentyvät. Tämä lisää merkittävästi rasitusvammojen riskiä, jotka käsittävätkin nykyään melkein puolet lasten ja nuorten liikuntavammoista.


Näihin rasitusvammoihin kuuluu myös viime vuosikymmenien aikana lisääntyneet selkärangan rasitusmurtumat.

Oletko luullut venyttelyn vähentävän liikunnan jälkeistä lihaskipua? HE FYSION Teemu Lagerström kumoaa myytin venyttelyn

Venyttely voi tuntua mukavalta ja se parantaa liikkuvuutta. Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että liikunnan jälkeinen venyttely nopeuttaisi palautumista.

PYYDÄ TARJOUS.

Haluatko tarjota seurasi jäsenistölle, joukkueelle, työyhteisölle tai muulle ryhmälle mahdollisuuden hyödyntää HE FYSION palveluita normaalia EDULLISEMMIN?

TÄYTÄ OHEINEN LOMAKE JA LÄHETÄ MEILLE TARJOUSPYYNTÖ.

Tässä tarjolla ehkä helpoin ja nopein tapa aloittaa matka kohti terveempää ja toimintakykyisempää kehoa.




HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.