TARINA ISÄNPÄIVÄN LAHJASTA, JOKA AKTIVOI KOKO PERHEEN.

"Olipa kerran äiti ja kaksi lasta, jotka miettivät mitä perheen isälle annettaisiin lahjaksi tulevana isänpäivänä. Aiempien vuosien suklaarasiat, kirjat, Viaplay Sport -kanavapaketit ja villasukat tuntuivat hivenen liian tavanomaisilta ja tylsiltä.

Nyt heillä oli herännyt tarve antaa lahjaksi jotain sellaista, mikä ei olisi vain hetkellinen ilo, vaan jotain, mikä tukisi isän hyvinvointia ja aktivoisi ehkäpä samalla koko perheen pitämään itsestään parempaa huolta.

Mutta mikä tällainen lahja voisi olla?


Eräänä lokakuun lopun iltana, vanhempi perheen lapsista selaili tuttuun tapaansa Internetiä, kun hänen huomionsa kiinnittyi mielenkiintoiseen, hyvinvointia ja terveyttä monella tapaa edistävään palvelukokonaisuuteen.

Hän oli löytänyt tiensä HE FYSION verkkosivuille ja siellä isänpäivän kunniaksi luodun palvelun esittelyyn.

Tuo palvelu rakentui Firstbeat Life -konseptin ympärille siten, että palvelu oli mahdollista ottaa käyttöön samalla 2 tai useammalle henkilölle.

Tämän lisäksi palvelun ympärille oli lisätty päivittäistä toimintaa ja osallistujien motivaatiota tukevaa materiaalia. Laajemmissa paketeissa oli mukana myös hierontalahjakorttia sekä henkilökohtaista valmennusta.

Lapset ja äiti kokoontuivat yhdessä tutustumaan palveluun tarkemmin. Tämä oli vastaus meidän toiveisiin, sanoivat he kaikki yhteen ääneen.

Päätös oli helppo. Tänä vuonna isälle hankitaan lahjaksi Firstbeat Life -hyvinvointipalvelu 3 kuukauden ajaksi siten, että äidille tulee palveluun myös 3 kuukauden käyttöoikeus. Hyvinvointimittaukset he voisivat toteuttaa paketin mukana tulevalla yhteisellä mittalaitteella vaikkapa peräkkäisinä 3 päivän jaksoina.

Paketissa mukana tulevat hieronnat päätettiin jakaa tasan perheen jäsenten kesken. Henkilökohtaisen valmentajan etävalmennuksiin halusivat osallistua kaikki ja valmennusmateriaalit tulisivat myös koko perheen käyttöön.

Lahjan hankkimisesta tuli kaikille todella hyvä fiilis. Tämä ei ollut vain lahja isälle, vaan koko perheelle.

Yhteisen Firstbeatin mittalaitteen ja kolmen kuukauden lisenssien avulla äiti ja isä pääsevät ensinnäkin tarkistamaan millaisella tolalla heidän yöunien laatu, palautumisen ja rasituksen välinen suhde sekä päivittäisen aktiivisuuden taso ovat. Hyvinvointimittaus antaa heille myös tärkeätä tietoa siitä millaiset arjen askareet aiheuttavat heille stressiä ja mitkä taas edesauttavat palautumista.

Koko perheen käyttöön tuleva 12 viikon Energiaa elämään -verkkovalmennus taas sitouttaa kaikki mukaan yhteiseen projektiin pienen kisailun muodossa. 45 minuutin hieronnat tarjoavat aktiiviselle elämälle rentouttavaa vastapainoa sekä tehokasta palautumista.


Isänpäivä ja lahjan ojentamisen aika tuli. Annoimme isälle kortin, jonka sisällä lahjan sisältö oli esiteltynä. Kortin nähdessään näytti isä epäröivältä. Pystyimme lukemaan jopa hänen ajatuksensa siitä miten jälleen kerran isä saa itselleen lahjakortin johonkin alusvaate ja sukkaliikkeeseen.

Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän alkoi tajuamaan millainen hänen lahjansa todellisuudessa oli!

Heti ensimmäisenä päivänä isä käynnisti oman 3 päivää kestävän hyvinvointimittauksensa. Oli ilo seurata miten innostuneena hän mittauksen antamia tuloksia seurasi ja mietti niitä pieniä päivittäisiä tekoja, joiden avulla voisi parantaa mm. omaa palautumistaan.

Mittauksen aikaan hän kävi pitkästä aikaa myös yli 30 minuutin reippaalla kävelylenkillä, jonka tuloksena Firstbeatin mittalaite arvioi hänen kuntotasonsa ja jonka perusteella on henkilökohtaisen valmentajan kanssa helppo määrittää juuri isälle parhaiten sopiva liikunnan taso.

Isän mittauksen jälkeen mittalaite siirtyi äidin käyttöön ja tästä koko perheen yhteinen projekti lähti vauhdilla liikkeelle.

Seurantamittausten avulla isä ja äiti huomasivat, miten stressi ei enää vaikuttanut heihin yhtä voimakkaasti, ja miten heidän peruskuntonsa oli noussut huomattavasti.

12 viikon Energiaa elämään -valmennuksen aikana perheessä heräsi paljon ajatuksia siitä miten he voisivat yhdessä tehdä pieniä muutoksia arjen rutiineihin, syömiseen, liikkumiseen ja palautumiseen.

Henkilökohtaisen valmentajan kanssa käytyjen keskustelujen avulla he pystyivät arvioimaan vielä syvällisemmin, mitkä ovat juuri niitä asioita, joita siinä omassa arjessa voisi pienten askelten kautta muuttaa.

Ilmapiiri kotona oli muuttunut myös aiempaa selkeästi iloisemmaksi.


Isänpäivästä tuli heille erityinen: ei vain siksi, että he antoivat lahjan isälle, vaan koska he yhdessä omistautuivat terveydelleen ja hyvinvoinnilleen. He oppivat, että yhdessä tekeminen ja tukeminen ei pelkästään paranna omaa hyvinvointia vaan se vahvistaa koko perhettä ja tuo lisää iloa arkeen.

Firstbeat Life ja sen ympärille lisätyt palvelut olivat lahja, joka jatkoi antamistaan, tuoden koko perheelle hyvinvointia ja hyvää fiilistä vielä pitkään isänpäivän jälkeenkin."

Millainen paketti sopisi teille parhaiten?

Löydät kunkin palvelun / tuotteen tarkemman esittelyn hinnaston alta.

Energiaa elämään

Firtsbeat Life 3kk käyttöoikeus kahdelle (Arvo 198€)
Firstbeat Life -mittalaite omaksi (Arvo 175€)
Henkilökohtaisen valmentajan kanssa 1x45min. etävalmennus (Arvo 60€)
Energiaa elämään 2024 -kalenteri (Arvo 29€)
Energiaa elämään -eKirja (Arvo 25€)

Arvo yhteensä 487€...

Hinta nyt 275€!

Etusi 212€!

Loistoelämyksiä Hyvinvoinnille

Firtsbeat Life 3kk käyttöoikeus kahdelle (Arvo 198€)
Firstbeat Life -mittalaite omaksi (Arvo 175€)
45min. lahjakortti hierontaan kahdelle (Arvo 96€)
Henkilökohtaisen valmentajan kanssa 2x45min. etävalmennus (Arvo 120€)
Energiaa elämään 2024 -kalenteri (Arvo 29€)
Energiaa elämään -eKirja (Arvo 25€)

Arvo yhteensä 633€...

Hinta nyt 345€!

Etusi 288€!

Ylenpalttinen Hyvänolon Aarre

Firtsbeat Life 3kk käyttöoikeus kahdelle (Arvo 198€)
Firstbeat Life -mittalaite omaksi (Arvo 175€)
2x45min. lahjakortti hierontaan kahdelle (Arvo 192€)
Henkilökohtaisen valmentajan kanssa 2x45min. etävalmennus (Arvo 120€)
Energiaa elämään 2024 -kalenteri (Arvo 29€)
12 viikon Energiaa elämään -verkkovalmennus max. neljälle hengelle (Arvo 348€)
Energiaa elämään -eKirja (Arvo 25€)

Arvo yhteensä 1 087€...

Hinta nyt 499€!

Etusi 588€!

Saat tilauksen jälkeen meiltä sähköpostin, jossa ohjeet Firstbeatin mittalaitteen tilaamiseksi sekä lisenssin aktivoimiseksi. Samassa spostissa toimitamme sinulle Energiaa elämään -eKirjan sekä mahdolliset lahjakortit hierontoihin sekä ohjeet verkkovalmennusympäristön aktivoimiseksi ja henkilökohtaisen valmentajan etävalmennuksien varaamiseksi.

Jos sinulla herää kysyttävää, ota yhteys info@hefysio.fi tai 050 354 1952.

Maksutavat

Maksutapoina kaikki yleisimmät pankki-/luottokorttit tai Klarnan joustavat maksutavat eri maksuajoilla.

Klarnan kautta saat 30 päivää korotonta maksuaikaa tai voit jakaa maksun myös haluamiisi kuukausieriin.

Voit maksaa tilauksen myös Epassin, Smartumin tai Edenredin saldoilla. Ota tällöin yhteys info@hefysio.fi

HYÖDYNNÄ KAMPANJATARJOUKSET TYÖSUHDE-EDULLA

Täytä alla oleva lomake ja klikkaa Lähetä. Olemme sinuun yhteydessä ja autamme pelastamaan jäljellä olevat saldosi hyötykäyttöön.

Firstbeat Life havainnollistaa konkreettisesti hyvinvointiisi vaikuttavat tekijät.

Firstbeat Life on henkilökohtainen terveys- ja hyvinvointipalvelu, joka avaa erittäin tarkasti stressin, palautumisen, unen ja liikunnan tilannetta.

Palvelu auttaa ymmärtämään, miten parhaiten edistät kehon ja mielen hyvinvointia juuri sinulle sopivalla tavalla sekä löydät tasapainon kuormituksen ja levon välillä.

HE FYSIO toimii Firstbeatin kumppanina ja tarjoaa sinulle Firstbeat Life -mittarin ja käyttölisenssien lisäksi valmennuspalveluita, joiden avulla otat Firstbeat Lifesta kaiken hyödyn irti ja saavutat kaikki asettamasi tavoitteet!


Energiaa elämään - Stressi, palautuminen ja hyvinvointi

Energiaa elämään -kirja rakentuu neljän osa-alueesta. Kirjan ensimmäisessä osiossa pääset kartoittamaan lyhyesti oman tilanteesi.

Toisessa opit syvällisemmin stressiin ja palautumiseen liittyvistä tekijöstä. Kolmannessa tarjoillaan vinkkejä ja ideoita oman hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Viimeisessä osiossa tarjoamme sinulle systeemin uusien tapojen luomiseksi ja haastamme sinut toimintaan - Tieto ilman toimintaa on nimittäin pelkkää hukattua potentiaalia!

Energiaa elämään -kirjan kautta saat vinkkejä päivittäiseen tekemiseen, käynnistät oman hyvinvoinnin parantamisen pienten muutosten kautta ja mikä tärkeintä - pidät tuon toiminnan myös yllä!​​

12 viikon Energiaa elämään -verkkovalmennus

Verkkovalmennuksessa otetaan kirjaan verrattuna vielä selkeä askel syvemmälle päivittäisen toiminnan maailmaan. Tässä valmennuksessa käynnistetään toiminta ja pidetään se käynnissä hauskan pienen kisailun muodossa.

Valmennus jakautuu kuuteen eri osioon. Ensimmäisessä osiossa luodaan tavoitteet ja strategia valmennuksen onnistumisen varmistamiseksi.

Seuraavien neljän osion aikana keskitytään päivittäiseen liikuntaan ja aktiivisuuteen, ravitsemukseen, uneen sekä hengittämiseen.

Valmennus päättyy osioon, joka keskittyy vain ja ainoastaan siihen, että nyt hyvin alkanut matka kohti parempaa terveyttä myös jatkuu.

Energiaa elämään - Stressi, palautuminen ja hyvinvointi

Energiaa elämään -kirja rakentuu neljän osa-alueesta. Kirjan ensimmäisessä osiossa pääset kartoittamaan lyhyesti oman tilanteesi.

Toisessa opit syvällisemmin stressiin ja palautumiseen liittyvistä tekijöstä. Kolmannessa tarjoillaan vinkkejä ja ideoita oman hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Viimeisessä osiossa tarjoamme sinulle systeemin uusien tapojen luomiseksi ja haastamme sinut toimintaan - Tieto ilman toimintaa on nimittäin pelkkää hukattua potentiaalia!

Energiaa elämään -kirjan kautta saat vinkkejä päivittäiseen tekemiseen, käynnistät oman hyvinvoinnin parantamisen pienten muutosten kautta ja mikä tärkeintä - pidät tuon toiminnan myös yllä!​​

Henkilökohtainen valmennus

Oivalluksia, motivaation herättämistä, toimiiven harjoitteiden tekemistä, oman toiminnan arviointia.


Henkilökohtainen valmennus auttaa sinua pureutumaan konkreettisesti pintaa syvemmälle.

Valmentajan esittämien kysymysten tehtävänä on lisätä tietoisuutta omasta itsestäsi - Millaisia tavoitteita sinulla on? Mikä on tilanteesi juuri nyt? Millaisia vaihtoehtoja sinulla on? Mitä olet valmis tekemään, jotta pääset tavoitteisiisi?

Henkiölkohtainen valmentaja auttaa ja ohjaa sinua matkalla kohti parempaa hyvinvointia!

Ajankohtaista

Tarina HE FYSION taustalta - NÄIN URHEILUHIERONTA MULLISTI OMAN ELÄMÄNI YLI 30 VUOTTA SITTEN

Tutustuin itse ensimmäisen kerran kunnolliseen urheiluhierontaan lukioaikoina, kun harrastin aktiivisesti yleisurheilua SM-tasolla.


Olin lukion ekalle mennessä kärsinyt runsaan vuoden ajan takareisiongelmista. En pystynyt juoksemaan täysillä 20 metriä pidempään ilman, että oikea takareisi ei olisi revähtänyt. Tuolloin en tajunnut mistä tämä voi johtua. Treeneistä ei tullut yhtään mitään...

Nuoren urheilijan selkärangan rasitusmurtuma - Miten syntyy? Miten kuntoutetaan? Miten ennaltaehkäistään?

Tänä päivänä urheiluseuroissa liikunnan ja kilpaurheilun osuus kasvaa ja samanaikaisesti

nuorten vapaa-ajan liikkuminen ja liikunnan kokonaismäärät vähentyvät. Tämä lisää merkittävästi rasitusvammojen riskiä, jotka käsittävätkin nykyään melkein puolet lasten ja nuorten liikuntavammoista.


Näihin rasitusvammoihin kuuluu myös viime vuosikymmenien aikana lisääntyneet selkärangan rasitusmurtumat.

Oletko luullut venyttelyn vähentävän liikunnan jälkeistä lihaskipua? HE FYSION Teemu Lagerström kumoaa myytin venyttelyn

Venyttely voi tuntua mukavalta ja se parantaa liikkuvuutta. Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että liikunnan jälkeinen venyttely nopeuttaisi palautumista.

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.