Kärsitkö plantaarifaskiitista?

Jos ensimmäisillä askeleilla aamulla tunnet jaloissa terävää kipua, voi sinulla plantaarifaskiiitti.

Ensimmäistä kertaa HE FYSIOSSA?

Haluan apua asiantuntijan tai palvelun valitsemisessa >>

Olen aiemmin käyttänyt HE FYSION palveluita

Haluan siirtyä suoraan ajanvaraukseen >>

Jos ensimmäisillä askeleilla aamulla tunnet jaloissa terävää kipua, on mahdollista että kärsit plantaarifaskiiitista

Plantaarifaskiitti on kantapään sisäreunalla kantakalvon ja kantaluun kiinnityskohdalla esiintyvä kipu, josta joidenkin arvioiden mukaan kärsii jopa 10 % ihmisistä. Kipu on pahinta aamuisin ensiaskeleilla. Liike provosoi kipua ja oireilun jatkuessa pitkään ilman oikeanlaista hoitoa, kipuilu rajoittaa liikkumista merkittävästi. Hoitamattomana kipuilu voi jatkua jopa pitkälle yli vuoden.


Vaikka vaivan nimessä oleva faskiitti viittaa tulehdukseen, nykytiedon mukaan kipukohdassa on havaittu rappeumaa, ei tulehdusta.


Plantaarifaskiitille altistavia tekijöitä ovat pohkeiden ja jalkaterän lihasheikkoudet ja jalkaterän biomekaaniset tekijät (mm. liikevajaus nilkan eri nivelissä). Usein plantaarifaskiitti yhdistetään matalakaariseen jalkaan, mutta tämä ei läheskään aina ole oireilun syynä. Olennaista selvittää kokonaiskuormituksen määrä arjessa ja aiemmat alaraajojen vammat.


Kipua voidaan helpottaa mm. hieronnalla, kylmähoidolla ja venyttelyllä. Nämä keinot eivät kuitenkaan poista oireilua kokonaan.

Kuormituksen muuttaminen ja oikeanlaisten harjoitteiden löytäminen yksilölle ovat ratkaisevassa roolissa plantaarifaskiitin parantamisessa.

Plantaarifaskiitin hoitamiseen tähtäävä henkilökohtainen hoitosuunnitelmasi voi sisältää mm. seuraavat palvelut

Oheiset palvelut tarjoavat sinulle todennäköisemmin parhaan tuloksen Plantaarifaskiitin hoidossa. Tarkan kuntoutussuunnitelman saat etäkonsultaation jälkeen.

Maksuton etäkonsultaatio

Varaa alla olevan painikkeen kautta aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Olemme sinuun yhteydessä ja käydään läpi tilanteesi. Saat konsultaation päätteeksi suosituksen hoidon aloituksesta.

Jalkaterapia

Plantaarifaskiitin hoito käynnistetään useimmiten jalkaterapeutin vastaanotolta. Jalkaterapeutti on alaraajaongelmiin erikoistunut ammattilainen, jonka hoitoihin kuuluvat alaraajavaivojen tutkiminen, ennaltaehkäisy ja hoito.

Progressiivinen kuntoutus

Omaan tahtiisi kehittyvä kuntoutusohjelma rakentuu yhden tai useamman ammattilaisen tarjoamista palveluista. Kuntoutusohjelma voi sisältää hierontaa, manuaalista- ja aktiivista terapiaa sekä toiminnallista harjoittelua.

Toiminnallinen harjoittelu

Ammattilaisen ohjauksessa toteutettava toiminnallinen harjoittelu auttaa sinua tekemään kehostasi entistä vahvemman ja toimintakykyisemmän.

Lähde liikkeelle turvallisesti ja tehokkaasti

Varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään yhdessä läpi tämän hetkinen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi. Konsultaation päätteeksi saat suosituksen siitä miten sinun kannattaa lähteä liikkeelle.

Jos taas tiedät itsellesi parhaan palvelun, siirry suoraan ajanvaraukseen:


Ajankohtaista

Osteopaatin kartoituskäynti maaliskuun ajan kampanjahintaan!

Miten osteopatia voi auttaa juuri sinua? Kun varaat ajan osteopaatille, käynnistyy vastaanotto henkilö- ja terveystietojen selvittämisellä. Samalla kartoitetaan tarkemmin sinun vaivasi tilanne sekä millaisia toiveita ja tavoitteita sinulla on.


Jos olet miettinyt jo pidempään, että haluat laittaa kropan kuntoon tai päästä eroon jostain jo ehkä pitkäänkin sinua vaivanneesta vaivasta, hyödynnä maaliskuun kampanjaetu!

HE FYSION Kampin toimipisteellä mahdollisuus varata aikoja naprapaattiopiskelijalle

HE FYSION Kampin toimipisteellä on koko maaliskuun ajan mahdollisuus päästä hoitamaan omat pienet tai isommat vaivat kuntoon, kun 4. vuoden AMK naprapaattiopiskelija Henriikka Hämäläinen suorittaa meillä omaa työharjoitteluansa.

Tarina HE FYSION taustalta - NÄIN URHEILUHIERONTA MULLISTI OMAN ELÄMÄNI YLI 30 VUOTTA SITTEN

Tutustuin itse ensimmäisen kerran kunnolliseen urheiluhierontaan lukioaikoina, kun harrastin aktiivisesti yleisurheilua SM-tasolla.


Olin lukion ekalle mennessä kärsinyt runsaan vuoden ajan takareisiongelmista. En pystynyt juoksemaan täysillä 20 metriä pidempään ilman, että oikea takareisi ei olisi revähtänyt. Tuolloin en tajunnut mistä tämä voi johtua. Treeneistä ei tullut yhtään mitään...

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.