Palautuminen ja kehittyminen - Nämä oman hyvinvoinnin kannalta tärkeät elementit pääsevät meiltä kaikilta yksinkertaisesti unohtumaan liian usein.

Me joko liikutaan liian paljon tai liian vähän. Nukutaan liian vähän tai liian paljon. Syömme liian paljon tai liian vähän. Rasitamme mieltämme liian paljon tai liian vähän. Teemme liikaa epämiellyttäviä asioita tai elämme koko ajan mukavuusalueen sisällä.

Elämä on parhaimmillaan jatkuvaa loivassa kulmassa ylöspäin suuntautuvaa aaltoliikettä. Kun rasitamme itseämme fiksusti eri osa-alueilla ja annamme tämän jälkeen itsellemme mahdollisuuden palautua on tuloksena kehittyminen.

Mieti hetki jotain tilannetta missä olet havainnut itsesi kehittyneen? Millainen tunne sinulle tuli, kun vaaka näytti painon tippuneen? Tai kun jaksoit juosta pidemmälle ja kevyemmin kuin aiemmin? Tai kun huomasit, että osasit käsitellä jonkin yllättävän tilanteen paremmin kuin aiemmin?

Tilanteet, joissa havaitset kehittymistä, synnyttävät tunteen joka ajaa sinua eteenpäin ja ruokkii uutta kehittymistä. Tällaiseen tilanteeseen päästään kun rasitus ja palautuminen ovat tasapainossa keskenään.

Ja nyt muutama asia pääasiassa palautumisesta joka siis mahdollistaa kehittymisen.

Aktiivinen palautuminen

Nimensä mukaisesti aktiivinen palautuminen tarkoittaa toimintaa joka edesauttaa palautumista.

Fyysisesti rankasta työstä tai urheilusta palautuaksesi tarvitaan paljon hyvää ruokaa, laadukasta unta ja erittäin kevyitä aktiviteetteja, kuten kävelylenkkejä tai vaikkapa foamrollerin avulla tehtäviä treenejä.

Aktiivinen palautuminen fyysisen rasituksen jälkeen on siis äärimmäisen kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja muuta kehon huoltoa.

Mielen rasittamisen jälkeen aktiivinen palautuminen on mielekkäiden asioiden tekemistä tai ajattelua. Pääasiana saada ajatukset täysin irti mieltä rasittaneista asioista. Näitä voivat olla esimerkiksi musiikin kuuntelu, hyvän elokuvan katselu, kirjan lukeminen, ravintolailta perheen ja/tai ystävien kanssa.

Tai jos olet istumatyöntekijä ja joudut viettämään päivät tietokoneen ruudun edessä, niin jonkin konkreettisen asian tekeminen toimii monilla loistavasti. Pienet remppatyöt, jonkin esineen rakentaminen tai vaikkapa ruuanlaitto toimivat loistavasti!

Passiivinen palautuminen

Passiivinen palautuminen on pääasiassa unta. Löhöily sohvalla tv:tä katsoen, pleikkaa pelaten tai lehtiä lukien toimii myös. Mutta niinkuin tiedät, näiden toimintojen kohdalla kannattaa olla tarkkana ettei palautuminen mene niin sanotusti yli… 🙂

Uni on hyvinvointimme kannalta tärkein yksittäinen tekijä. Tämän vuoksi poimin alle vielä tiiviin sisältöpaketin uneen liittyen. Osa tiedosta on varmasti vanhan kertausta, mutta unesta ei yksinkertaisesti voi puhua liikaa.

Perusfaktaa ja väittämiä unesta:

  • Useimmille meistä 7-8 tuntia on riittävä määrä unta
  • Tämän lisäksi suositellaan 15-20 minuutin nokosia/arkipäivä ja 90 minuutin nokosia viikonloppuisin
  • Jos nukut yli 9 tuntia/yö, niin tämä ei ole läheskään niin vaarallista kuin nukkua alle 7 tuntia
  • Jos harrastat aktiivisesti liikuntaa ja olet hyvässä kunnossa, niin tämä ei vähennä unen tarvetta
  • Vanhemmat ihmiset eivät tarvitse vähempää unta kuin nuoremmat > he eivät välttämättä vain kykene nukkumaan riittävästi

Miten parannan unen laatua?

  • Lopeta tietokoneen käyttö tai TV:n katselu 1-2 tuntia ennen nukkumaan menoa
  • Älä suostu hankaliin keskusteluihin juuri ennen nukkumaan menoa – säästä nämä keskustelut muuhun ajankohtaan
  • Älä lue innostavaa kirjaa ennen nukkumaan menoa – tylsien, nukuttavien kirjojen lukeminen voi päinvastoin auttaa nukahtamisessa
  • Ota kuuma suihku ja juo yrttiteetä – Melatoniini valmiste voi myös auttaa sinua nukahtamaan nopeammin ja nukkumaan paremmin >> Älä kuitenkaa tee melatoniinin nauttimisesta säännöllistä!
  • Älä harrasta liian tehokasta liikuntaa myöhään illalla – lyhyt ja rauhallinen iltakävely voi auttaa nukahtamaan nopeammin
  • Älä käytä alkoholia nukuttajana > unen laatu kärsii
  • Jos sinun pitää juoda, niin aloita juominen mahdollisimman aikaisin ja lopeta hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa
  • Jätä murheet muualle > Jos päässäsi hyrrää turhia ajatuksia ennen nukahtamista tai yöllä herätessäsi, niin ota sängyn viereen muistikirja ja kirjoita siihen omat ajatuksesi ylös – Mielesi rauhoittuu ja voit alkaa nukkumaan rauhassa

Lisään tähän vielä yhden vinkin, jonka kuulin aikoinaan Radio Suomipopin Aamulypsyn kuuntelijalta.

Nukahtaminen oli hänelle todella hankalaa, eikä oikein mikään tuntunut auttavan. Oikeastaan koko nukkumaan meno tuntui vastenmieliseltä ajatukselta ja tämän vuoksi illat tv:n äärellä venyivät usein liian pitkälle yöhön.

Sitten apuun tulivat Aamulypsyn podcastit Suomipopin verkkosivuilta ja kaikki muuttui. Kaveri pisti illalla kuulokkeet korviin ja kännykästä aamun lähetyksen soimaan. Tämän jälkeen muuttui itse asiassa kolme asiaa:

  • Nukkumaanmenosta tuli hauskaa ja sänkyyn tuli mentyä paljon aiempaa aikaisemmin
  • Nukahtaminen helpottui huomattavasti, kun Aamulypsyn jutut saivat aikaan hyvän ja rennon fiiliksen
  • Vaimo alkoi olemaan paljon paremmalla päällä, kun äijä ei enää kääntyillyt ja äännellyt levottomasti vieressä häiriten myös hänen untansa >> ja me kaikki tiedämme mitä tämä saa myös aikaan…

Millä tolalla on oma palautumisesi tällä hetkellä?

Lähde liikkeelle turvallisesti ja tehokkaasti

Varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään yhdessä läpi tämän hetkinen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi. Konsultaation päätteeksi saat suosituksen siitä miten sinun kannattaa lähteä liikkeelle.

Jos taas tiedät itsellesi parhaan palvelun, siirry suoraan ajanvaraukseen:


Ajankohtaista

Hierontaan Helsingissä?

Helsinki, Suomen pääkaupunki, on tunnettu monista asioista - upeista nähtävyyksistä, kulttuuristaan ja vilkkaasta kaupunkielämästä. Mutta tiesitkö, että Helsinki tarjoaa myös monipuoliset mahdollisuudet rentoutumiseen ja hyvinvointiin?


Hieronta on yksi parhaimmista tavoista päästä eroon arjen kiireistä tai matkustamisen aiheuttamista rasitteista. Kunnon hieronta antaa keholle ja mielelle ansaittua hemmottelua.


HE FYSIO on se toimija Helsingissä, jossa tämä kaikki onnistuu helposti. Voit tilata meiltä hierojan myös kotiin, hotelliin tai työpaikalle!

Kuinka usein hierontaan?

Hieronnan säännöllisyydellä on merkittävä vaikutus sen terapeuttisiin hyötyihin ja vaikuttavuuteen. Monet ihmiset miettivät, kuinka usein heidän tulisi käydä hierojalla, jotta he voisivat saavuttaa parhaat tulokset.


Tässä artikkelissa annamme kattavan vastauksen tähän kysymykseen, jotta sinä voit saavuttaa optimaalisen hyvinvoinnin ja terveyden.

Palaa töihin rennommin -sarjakorttikampanja on päättynyt

Koko vuoden odotetuin ja kovin tarjouskampanja on tältä erin jälleen päättynyt. Ensi vuonna sitten taas uudelleen. Tänä vuonna sarjakortteja myytiin huikeat 142kpl.



Avainsanat

Palautuminen, fyysinen palautuminen, henkinen palautuminen, elpymisaika, kuntoutuminen, regeneraatio, uni, nukkuminen, unirytmi, unen laatu, unen tarve, unilääkkeet, aktiivinen palautuminen, liikunta ja palautuminen, urheilu ja palautuminen, aktiivinen elpyminen, passiivinen palautuminen, lepo, rentoutuminen, passiivinen elpyminen, unen merkitys palautumisessa, psyykkinen valmennus, hieronta

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.