"Olen päättänyt, että tämä kroppa laitetaan nyt kuntoon. Kivut saavat riittää."

Kävin eilen asiakkaan kanssa erinomaisen keskustelun. Hän oli varannut etäkonsultaatioajan ja aloitti keskustelun näin: "Olen päättänyt, että nyt tämä kroppa laitetaan kuntoon. Kivut saavat riittää."


Äänestä paistoi läpi vahva turhautuneisuus. Kyselin lisää ja kävi ilmi, että hän on aiemmin ollut erittäin aktiivinen liikkuja ja haluaisi liikkua enemmän nytkin. Esteen muodostivat erilaiset selkä- sekä niska- ja hartiakivut, joiden hän sanoi johtuvan pitkälti liiallisesta istumisesta.


Hän oli käynyt vuosia sitten osteopaatilla ja saanut hoidoista apua vaivoihinsa, mutta arjen kiireet, vaativa työ ja yleinen liikkumattomuus olivat päässeet ottamaan vallan.


Keskustelun päätteeksi varasimme hänelle ajan osteopaatille. Kerroin, että tämän käynnin tavoitteena on kartoittaa vaivojen taustalla olevat syyt ja tehdä tämän pohjalta juuri hänelle sopiva kuntoutusohjelma. Olimme yhtä mieltä siitä, että nyt laitetaan kroppa kuntoon.


Sovimme myös, että hän maksaa ensimmäisen käynnin työnantajalta käyttöönsä saamalla hyvinvointiedulla.


Kuulostaako tämä tilanne sinusta tutulta?


Vuosi on alkanut ja iso osa meistä on jälleen tehnyt uuden vuoden lupauksia liikunnan lisäämisestä, aktiivisemman elämäntavan ylläpitämisestä, painon pudottamisesta sekä jäykistyneiden nivelten ja lihasten liikkuvuuden lisäämisestä.


Tämän takia kunto-, pilates- ja joogasalit ovat vuoden ensimmäiset viikot tupaten täynnä, kunnes ne eivät enää ole. Totuus nimittäin on se, että noin 85 prosenttia kaikista uuden vuoden lupauksista tulee epäonnistumaan.

Isoin syy on varmasti tuon kuuluisan ja mysteerisen motivaation haihtuminen. Yksi iso syy liittyy kuitenkin erilaisiin loukkaantumisiin, kehon kiputiloihin ja lihasjumeihin.

Millainen on sinun tilanteesi?

ALOITA AKTIIVINEN JA KIVUTON VUOSI

HE FYSION AMMATTILAISTEN KANSSA!

FYSIOTERAPEUTIN, OSTEOPAATIN TAI JALKATERAPEUTIN KARTOITUSKÄYNTI KOKO TAMMIKUUN AJAN VAIN 49€ (norm. 65€)

Näin lunastat tarjouksen:

Jos et tiedä varmaksi kuka HE FYSION ammattilaisista on sinulle sopivin, varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään tilanteesi läpi, valitaan sinulle sopivin palvelun tarjoaja ja varataan aika.

VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO

ETUHINNASTO

Palvelu / Kesto
30  min. 
45 min. 
60 min. 
75 min. 
90 min. 
120 min.
Urheilu- ja klassinen hieronta

30€ (36€)

40€ (48€)

50€ (60€)

60€ (72€)

70€ (84€)

90€ (106€)

Ortopedinen osteopatia

_

60€ (65€)

75€ (80€)

-

102€ (110€)

-

Fysioterapia

-

60€ (65€)

75€ (80€)

-

102€ (110€)

-

Jalkaterapia

-

60€ (65€)

75€ (80€)

-

100€ (105€)

-

Jos taas tiedät kenelle haluat kartoituskäynnin varata, siirry alla olevien painikkeiden kautta suoraan haluamasi toimipisteen ajanvaraukseen ja varaa aika palveluun Kartoituskäynti (enint. 45min.)

*Vallilan toimipiste vain OP:n pääkonttorin talossa työskenteleville

Maksutavat

HE FYSION palveluiden maksutapoina ovat kaikki yleisimmät

pankki-/luottokorttit, Klarnan joustavat maksutavat eri maksuajoilla sekä hyvinvointieduista Eazybreak, Epassi, Smartum ja Edenred.

Voit siis hyödyntää tämän tarjouksen myös käytössäsi olevalla hyvinvointiedulla!

HYÖDYNNÄ KAMPANJATARJOUKSET TYÖSUHDE-EDULLA

Täytä alla oleva lomake ja klikkaa Lähetä. Olemme sinuun yhteydessä ja autamme pelastamaan jäljellä olevat saldosi hyötykäyttöön.

#osteopatiakamppi #osteopatiakallio #fysioterapiakamppi #fysioterapiahelsinki #osteopatiahelsinki #osteopatiahakaniemi #fysioterapiakallio #jalkaterapiakamppi #jalkaterapiahelsinki

Ajankohtaista

Näitä joululahjoja ei vaihdeta toiseen - Nämä tuovat mukanaan roimasti hyvinvointia pitkälle ensi vuoteen

Anna tänä vuonna joululahja joka välittää saajalleen aimo annoksen rentoutta, suorituskykyä, terveyttä, kivuttomuutta ja hyvää mieltä.


Tämän lisäksi näiden lahjojen vaikutus riittää pitkälle ensi vuoden puolelle!


ps. Täältä löytyy ideoita myös henkilöstön muistamiseen!

Jani Kovalainen mukaan täydentämään HE FYSION kasvavaa tiimiä!

Iloksemme saamme ilmoittaa, että HE FYSION ammattilaisten tiimi on kasvanut jälleen yhdellä loistavalla ammattilaisella kun urheiluhieroja Jani Kovalainen on aloittanut työt Hämeentien ja Kampin toimipisteillä.

Ota HE FYSION joulukalenteri osaksi päivittäistä rutiiniasi

Mikä on joulukalenterin tehtävä?


Muistatko sitä fiilistä, kun pienenä lapsena sait itsellesi muutamaa päivää ennen joulua sen ihan perinteisen joulukalenterin? Odotus ja jännitys alkoivat nostamaan päätään. Tästä eteenpäin hitaasti etenevät päivät tuntuivat kidutukselta...

¨

HE FYSION joulukalenterin jokainen luukku sisältää kaksi asiaa: 1) Energiaa elämään 2024 -kalenterista poimitun päivittäisen minitehtävän oman hyvinvointisi tueksi sekä 2) päivittäisen tarjouksen, joka on voimassa aina seuraavan päivän loppuun!

HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.