Olemme erittäin iloisia ja tyytyväisiä saadessamme ilmoittaa, että kokenut urheiluhieroja Jani Kovalainen on liittynyt HE FYSION rautaiseen tiimiin.
Jani valmistui Kuopion Hierojakoulusta vuonna 2014 ja hänellä on yhdeksän vuoden vahva kokemus urheiluhierojan työstä.
Jani on vankasti sitoutunut periaatteeseen, että työ opettaa tekijäänsä. Tämän periaatteen pohjalta hän on kehittänyt itselleen toimivan käsittelytekniikan, joka perustuu rauhalliseen syväkudoshierontaan, yhdistettynä triggerpistekäsittelyyn ja hermostoketjujen vapauttamiseen.
Hän on palvellut laajaa asiakaskuntaa, aina tavallisista kuntoilijoista Suomen suurimpiin yritysjohtajiin ja huippu-urheilijoihin asti. Janin monipuolinen liikuntatausta on ollut suureksi avuksi hänen työssään. Osallistuminen Classic Bodybuilding -kilpailuihin antoi hänelle arvokasta opetusta kehon ja mielen toimivuudesta sekä ravinnon merkityksestä hyvinvoinnille.
Varaa aika nopeasti, kun kohtaat vaivoja, sillä Jani on valmiina auttamaan!
Liikkuvan ihmisen asialla,
Jani ja HE FYSIO tiimi
Jani ottaa vastaan HE FYSION Kampin ja Hämeentien toimipisteissä.
Pääset alla olevien painikkeiden kautta suoraan molempien toimipisteiden ajanvaraukseen. Valitset toimipisteen jälkeen joko fysioterapia tai hierontapalvelut ja löydät Jennin palveluntarjoajien joukosta.
Jos et vielä tiedä mikä palvelu on sinulle sopivin, voit myös varata ajan maksuttomaan etäkonsultaatioon. Näin varmistat, että saat heti itsellesi parhaan mahdollisen avun!
VARAA MAKSUTON ETÄKONSULTAATIO
Etäkonsultaation aikana käymme läpi tämän hetkisen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi.
Konsultaation päätteeksi saat suosituksen hoitojakson tai valmennuksen (fysiikkavalmennus/personal training) aloituksesta. Samalla voimme varata sinulle jo ensimmäisen ajan.
Kun elämän kiireet painavat päälle, oma hyvinvointi voi helposti jäädä taka-alalle. Me HE FYSIOSSA haluamme tarjoata tähän erinomaisen ratkaisun:
Sarjakortit, jotka mahdollistavat sekä puhtaan taloudellisen säästön että mahdollisuuden pitää omasta hyvinvoinnista säännöllisesti huolta.
Toukokuun ajan kaikki sarjakortit tarjolla poikkeukselliseen etuhintaan!
Älä anna loukkaantumisen tai rasitusvammojen kuitenkaan pilata käynnistyvää juoksukautta.
Kevään juoksuinnostuksessa piilee vaaroja rasitusvammojen suhteen. Mikäli olet jaksanut juosta läpi talven ulkona tai juoksumatolla, lähtökohtasi ovat paremmat. Pitää kuitenkin muistaa, että asfaltin kovuus on eri luokkaa kuin juoksumaton, joten askelluksesta johtuvaa iskutuksen määrää tulee lisätä nousujohteisesti kesää kohti. Jos taas viimeiset juoksulenkkisi ovat viime syksyltä, niin näillä vinkeillä saatat pelastaa kehon rasitusvammoilta.
Kärsitkö jatkuvista niska-hartiaseudun kivuista, olkapään alueen vaivoista, toistuvista alaselän ongelmista ja kiputiloista, vaivaako jokin vanha urheiluvamma?
Käytä hyväksesi huhtikuun kampanjatarjouksemme ja varaa aika fysioterapeutin kartoitukseen!
HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.